En oo nuorisojulkkis mutta juro kylläkin
Ulkona tulee lunta niin kuin ei ois koskaan satanukaan. Kevät lykkääntyy ja lykkääntyy RÄJÄYTTÄKÄÄ ROKKENROLL NIIN ELINTILANNE LAAJENEE voi luoja mitä paskanjauhantaa. Ahahaha istunko tässä ihan oikeasti kalja kädessä ja jauhan SÄÄSTÄ?! Huhhuh.
Niin. Oon lueskellut tänään Tuomas Kyröä (niin kuin otsikosta ehkä saattaa havaita) ja nauranut itsekseni. Juoksin vaivalloisen aamulenkin, jonka jälkeen totesin että noh, aamulenkit ei sittenkään taida olla mun juttu. Ei, vaikka kuvaani näennäisen täydellisestä ihmisestä kuuluukin vireä aamureippailu ilman sen kummempia tuskanparahduksia. Onneksi en ole näennäisen täydellinen, en lähellekään. Huh mikä helpotus.
Muuten päivä tähän mennessä onkin mennyt. Ennoo tehnyt sen kummemmin mitään. Kaikki toiminta, rakentava ja epärakentava ja loput siltä väliltä on tapahtunut korvien välissä. Oon jutellut paljon ihmiselle, jota luulin/pelkäsin jo inhoavani, mutta en sittenkään. Ei musta vaan ole sellaiseen. Kauan sitten ymmärsin, että inhoaminen on täysin turhaa. Tämän oivalluksen myötä oon tullu toimeen niin yllättävien elämänmuotojen kanssa, että oon täysin hämmästyttäny muutamia kanssaihmisiäkin.
Oi voi.
Kuuntelen Ismo Alankoa. (Hahhaa muistan kun jokin aika sitten kirjoitin ottavani asiaksi tutustua kyseisen herran tuotantoon - sydämenhän se vei.) Se laulaa eräässä varsin upeassa kappaleessaan "ystävien kesken yksinäinen". Se tuntuu kuvaavan mua ihan älyttömän hyvin. Sitten, kun löydän oikeat sanat, osaan ehkä perustellakin väitteeni paljon paremmin. Mutta se vaan TUNTUU. Musta nimenomaan TUNTUU tosi usein; oon itsekin huomannut aloittavani noin joka toisen lauseen ilmauksella "musta tuntuu, että.." Ehkä siinä ei tosin oo mitään vikaakaan. On hyvä että tuntuu. Muuten en itkisi leffoille, vaikuttuis kirjoista, antais ihmisten hämmästyttää. Mikään ei olis mitään jos se ei tuntuis. Jos ei muuta, tietääpähän että edes jotenkuten roikkuu kiinni elämässä. Vaikka tuntuis pahalta, ihan vitunkin pahalta, kunhan tuntuu. Silloin tietää että vielä elää.
Mua vituttaa kun kämppis ottaa avaimet mukaan vessaan ja kävelee käytävällä lenkkarit jalassa. Sen tekemistä ruoista lähtee aina tosi kumma haju eikä se osaa käyttää mausteita.
Ai ja vielä; sain tänään sellaisen viestin, johon en osaa ihan vielä vastata. Sinä, joka sen myötä mua lähestyit ja jos tätä luet, kiitos. Mulla ei nyt vaan oo sanoja kertoa sulle kaikkea mitä sait mussa liikkeelle. Mutta, kiitos ihan näin aluksi. Palaan asiaan kohta.
Ps. Ai niin olen humalassa \o/ Ahhahha mikä saavutus. Samalla herään ajatukseen; miten helvetissä ihmiset voi juoda kaljaa enemmän kuin tölkin kerrallaan?
Hyi jumalauta.
lauantai 14. huhtikuuta 2012
torstai 12. huhtikuuta 2012
Nokkela ja kujeileva otsikko
Näin äsken peniksen muotoisen pilven, katsoin vihdoin 500 Days of Summerin ja kärsin ihastuttavista, kehon liikuttamisen jälkeisistä lihaskivuista.
Ei muuta nyt, hyvin menee!
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Ittekseen
Tikat (Picidae) on tikkalintuihin kuuluva lintujen heimo. Sen jäseniä tavataan lähes kaikkialla maailmassa lukuun ottamatta Australiaa, Uutta-Seelantia, Madagaskaria ja kylmimpiä napa-alueita. Heimossa on noin 218 lajia, jotka jaetaan 28 sukuun. Suomessa on tavattu kahdeksan lajia, joista vihertikka on suurharvinaisuus.
Tikoilla on kummassakin jalassa neljä varvasta, joista kaksi osoittaa taaksepäin ja kaksi eteenpäin. Pohjantikalla on tosin vain kolme varvasta, joista yksi osoittaa taakse ja kaksi eteen. Tikkojen nokka on pitkä ja voimakas. Tikoilla on vahva pyrstö, jolla ne tukevat itseään puissa kiipeillessään. Tikkojen kieli on erittäin pitkä.
Tikat on mielettömän siistejä lintuja, mun lemppareita pöllöjen ohella. Tänään tapasin taas yhden ihanan jääräpäisen ja ujon yksilön, katseltiin maisemia yhdessä. Tyyntä ja lämmintä, lumi sulaa kohisten.
Mulla on ollu tosi hyvä fiilis. Oon kupostanu vaan, viettäny paljon aikaa yksin ja myös seurassa ihan vaan saadakseni todeta että nyt onkin vähän erakompi olo. Tosin mikään ei oo pitkään aikaan ollu yhtä mukavaa kuin pitkästä aikaa nähdä vanhaa kaveria ja jutskailla suu vaahdossa kolme tuntia putkeen. No, tunti jokaiselle vuodelle jonka aikana ei olla oltu mitenkään erikoisemmin tekemisissä. Hauskaa, miten ihmiset muuttuu aina ja ei koskaan.
Hauskaa on myös päästä toteamaan oman ihmistuntemuksensa taso noin käytännössä. Voi hyvää päivää, onneksi en edes jaksanu yllättyä. Muuten saattaisi tuntua pahaltakin, mutta onneksi näin ei ole.
Pitäisi kuulemma ostaa uudet housut.
Huomenna on ranskantunti, muista mennä sinne. Muista soittaa autokouluun ja hammaslääkäriin. Muista haastatella mummoa ja tehdä ennnakkotehtävät. Muista katsoa vastaantulijoita, unohda kääntää katse maahan. Muista ostaa lisää lankaa ja jatkaa villapaidan neulomista puulle. Muista venytellä aamuisin. Illalla myös. Muista olla ystävä. Muista aktiivisuus. Unohda möllötys, vatvominen ja mökötys. Muista katsoa ja tarkkailla.
Tikoilla on kummassakin jalassa neljä varvasta, joista kaksi osoittaa taaksepäin ja kaksi eteenpäin. Pohjantikalla on tosin vain kolme varvasta, joista yksi osoittaa taakse ja kaksi eteen. Tikkojen nokka on pitkä ja voimakas. Tikoilla on vahva pyrstö, jolla ne tukevat itseään puissa kiipeillessään. Tikkojen kieli on erittäin pitkä.
Tikat on mielettömän siistejä lintuja, mun lemppareita pöllöjen ohella. Tänään tapasin taas yhden ihanan jääräpäisen ja ujon yksilön, katseltiin maisemia yhdessä. Tyyntä ja lämmintä, lumi sulaa kohisten.
Mulla on ollu tosi hyvä fiilis. Oon kupostanu vaan, viettäny paljon aikaa yksin ja myös seurassa ihan vaan saadakseni todeta että nyt onkin vähän erakompi olo. Tosin mikään ei oo pitkään aikaan ollu yhtä mukavaa kuin pitkästä aikaa nähdä vanhaa kaveria ja jutskailla suu vaahdossa kolme tuntia putkeen. No, tunti jokaiselle vuodelle jonka aikana ei olla oltu mitenkään erikoisemmin tekemisissä. Hauskaa, miten ihmiset muuttuu aina ja ei koskaan.
Hauskaa on myös päästä toteamaan oman ihmistuntemuksensa taso noin käytännössä. Voi hyvää päivää, onneksi en edes jaksanu yllättyä. Muuten saattaisi tuntua pahaltakin, mutta onneksi näin ei ole.
Pitäisi kuulemma ostaa uudet housut.
Huomenna on ranskantunti, muista mennä sinne. Muista soittaa autokouluun ja hammaslääkäriin. Muista haastatella mummoa ja tehdä ennnakkotehtävät. Muista katsoa vastaantulijoita, unohda kääntää katse maahan. Muista ostaa lisää lankaa ja jatkaa villapaidan neulomista puulle. Muista venytellä aamuisin. Illalla myös. Muista olla ystävä. Muista aktiivisuus. Unohda möllötys, vatvominen ja mökötys. Muista katsoa ja tarkkailla.
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Luonnosta
Oon nyt ollu muutaman päivän kipeänä, eli toisinsanoen viettäny naurettavan paljon aikaa sisällä, kattonu suurimman osan lempileffoista läpi x:n kerran ja juminu netissä. Telkkariakin on tullu katottua, kun se täällä kotona on oikeastaan jatkuvasti päällä. Muuhun ei energiaa oikein oo riittänytkään.
Ja. Tää on aiheuttanu mussa ihan mielettömästi turhautumista. Mitä mielihyvää siitä saan, että selaan samat foorumit ja sivustot sadatta kertaa läpi päivän aikana ihan vaan saadakseni todeta, ettei tästä tosiaankaan irtoa mitään merkityksiä mulle. Se tuntuu vaan jumiuttavalta ja tylsistyttävältä, ei yhtään inspiroivalta. Nimenomaan inspiraatiota oon joskus koittanu medioiden äärestä ettiä, toisten ihmisten jutuista ja oivalluksista.
Mutta siis. What the fuck? Ei vaan toimi niin. Mun sisäiset, no, "luovuuskanavat" tuntuu olevan ihan tukossa, koska vaikka vietänki suht paljon aikaa yksin, en silti oon keskenäni. Joku, ihan kuka tahansa anonyymi on medioiden kautta koko ajan muhun yhteydessä, vaikuttamassa, muokkaamassa, laittamassa virikkeitä ja omia ideoitaan tyrkylle. Se on alkanu tuntua musta epämiellyttävältä. Muhun vaikutetaan. Koko ajan.
En mä halua vaikuttua. Haluan taas osata luoda itse, päästää ulos asioita mun sisältä sellaisenaan, ilman, että ne on kulkenu filtterin läpi. Sillä mä meinaan mulle ominaista ajatuskulkua "näyttäiskö/kuulostaisko/tuntuisko tää sen ja sen mielestä hyvältä, miten se ja se tekis tän paremmin/huonommin/omalaatusemmin". Tahon ajatella ainoastaan miltä se musta näyttää/kuulostaa/tuntuu. Oon tosi alistuvainen toisinaan ja se näkyy kaikessa mun vähänkään luovassa tekemisessä. Ne ei näytä eikä tunnu multa. Onko se mikään ihme etten oo piirtäny tai kirjottanu mitään kunnollista hyvin pitkään aikaan, vaikka kummastakin tekemisen muodosta paljon nautinki.
Nämä fiilikset sai vahvistuksia kun uskaltauduin aiemmin tänä iltana lyhyelle lenkille. Näin kaksi jääräpäistä tikkaa kaivertamassa koloja valotolppiin, harakan kantamassa kokoonsa suhteutettuna liian raskasta oksaa, ketunpolun, melkein pituisiani jääpuikkoja, jänisten kirmailun jäljet hangella. Kylmä ilma tuntui tunkkaisuuteen tottuneilla kasvoilla kirpeältä. Mulle tuntematon-ääniset linnut kiljahteli metsässä. Näistä havainnoista kaikki oli sellaisia, jotka vaikutti muhun. Hyvällä tavalla. Ne ei muuta mitään mussa mulle vieraaksi, vaan päinvastoin inspiroi, kehittää, antaa. Innostaa luomaan, kokeilemaan, olemaan! Ihan vaan itseni kautta.
En tarkoita, etteikö toiset ihmiset voisi toimia inspiraation lähteinä ja innoittajina. En todellakaan. Mutta siinä vaiheessa, kun toiset vaikuttavat suhun siinä määrin että se alkaa lukkiuttaa omaa luovuutta, on ehkä aika pitää vähän taukoa. Mulla on just nyt sellainen olo. Oon niin täynnä vaikutteita ja haluja olla jotain ihan mihin tahansa suuntaan, että itse on hukassa. Pitää lakata olemasta näin vitun anteeksipyytelevä raukka ja tehdä jotain oikeasti omalta tuntuvaa. Ihailen taitavia ja luovia ihmisiä liikaa.
Lempifilosofini sanoin: Koskaan ei voi tulla täysin vapaaksi, jos ihailee toista liikaa. ~Nuuskamuikkunen
Ajattelin käydä lainaamassa lumikengät perjantaiksi ja kenkäillä Riisitunturille kameran kanssa. Tämänkin oivalluksen tarjosi sauna, kiitos siitä. Oon myös suunnitellu hankkivani poit, koska ne vaikuttaa sellasilta leikkikaluilta, että voisin vähän irrottautua ujostelusta niiden kanssa.
En jaksa enää olla niin iänikusen arka.
Ja. Tää on aiheuttanu mussa ihan mielettömästi turhautumista. Mitä mielihyvää siitä saan, että selaan samat foorumit ja sivustot sadatta kertaa läpi päivän aikana ihan vaan saadakseni todeta, ettei tästä tosiaankaan irtoa mitään merkityksiä mulle. Se tuntuu vaan jumiuttavalta ja tylsistyttävältä, ei yhtään inspiroivalta. Nimenomaan inspiraatiota oon joskus koittanu medioiden äärestä ettiä, toisten ihmisten jutuista ja oivalluksista.
Mutta siis. What the fuck? Ei vaan toimi niin. Mun sisäiset, no, "luovuuskanavat" tuntuu olevan ihan tukossa, koska vaikka vietänki suht paljon aikaa yksin, en silti oon keskenäni. Joku, ihan kuka tahansa anonyymi on medioiden kautta koko ajan muhun yhteydessä, vaikuttamassa, muokkaamassa, laittamassa virikkeitä ja omia ideoitaan tyrkylle. Se on alkanu tuntua musta epämiellyttävältä. Muhun vaikutetaan. Koko ajan.
En mä halua vaikuttua. Haluan taas osata luoda itse, päästää ulos asioita mun sisältä sellaisenaan, ilman, että ne on kulkenu filtterin läpi. Sillä mä meinaan mulle ominaista ajatuskulkua "näyttäiskö/kuulostaisko/tuntuisko tää sen ja sen mielestä hyvältä, miten se ja se tekis tän paremmin/huonommin/omalaatusemmin". Tahon ajatella ainoastaan miltä se musta näyttää/kuulostaa/tuntuu. Oon tosi alistuvainen toisinaan ja se näkyy kaikessa mun vähänkään luovassa tekemisessä. Ne ei näytä eikä tunnu multa. Onko se mikään ihme etten oo piirtäny tai kirjottanu mitään kunnollista hyvin pitkään aikaan, vaikka kummastakin tekemisen muodosta paljon nautinki.
Nämä fiilikset sai vahvistuksia kun uskaltauduin aiemmin tänä iltana lyhyelle lenkille. Näin kaksi jääräpäistä tikkaa kaivertamassa koloja valotolppiin, harakan kantamassa kokoonsa suhteutettuna liian raskasta oksaa, ketunpolun, melkein pituisiani jääpuikkoja, jänisten kirmailun jäljet hangella. Kylmä ilma tuntui tunkkaisuuteen tottuneilla kasvoilla kirpeältä. Mulle tuntematon-ääniset linnut kiljahteli metsässä. Näistä havainnoista kaikki oli sellaisia, jotka vaikutti muhun. Hyvällä tavalla. Ne ei muuta mitään mussa mulle vieraaksi, vaan päinvastoin inspiroi, kehittää, antaa. Innostaa luomaan, kokeilemaan, olemaan! Ihan vaan itseni kautta.
En tarkoita, etteikö toiset ihmiset voisi toimia inspiraation lähteinä ja innoittajina. En todellakaan. Mutta siinä vaiheessa, kun toiset vaikuttavat suhun siinä määrin että se alkaa lukkiuttaa omaa luovuutta, on ehkä aika pitää vähän taukoa. Mulla on just nyt sellainen olo. Oon niin täynnä vaikutteita ja haluja olla jotain ihan mihin tahansa suuntaan, että itse on hukassa. Pitää lakata olemasta näin vitun anteeksipyytelevä raukka ja tehdä jotain oikeasti omalta tuntuvaa. Ihailen taitavia ja luovia ihmisiä liikaa.
Lempifilosofini sanoin: Koskaan ei voi tulla täysin vapaaksi, jos ihailee toista liikaa. ~Nuuskamuikkunen
Ajattelin käydä lainaamassa lumikengät perjantaiksi ja kenkäillä Riisitunturille kameran kanssa. Tämänkin oivalluksen tarjosi sauna, kiitos siitä. Oon myös suunnitellu hankkivani poit, koska ne vaikuttaa sellasilta leikkikaluilta, että voisin vähän irrottautua ujostelusta niiden kanssa.
En jaksa enää olla niin iänikusen arka.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
We are the people
Kuulas fiilis niinko ois sunnuntai dindindinn
Mullon ollu aivan hyvä viikonloppu, kiitos armeijaihmisen ja sen yksinkertasesti lempeän olemisen takia. Voi vaan mennä, olla ja viihtyä, höpötellä asioista joista en oo vähääkään perillä (jääkiekko?) mutta joista on silti kiva kuulla. Tykkään susta kovasti. Kattelimma The Roadin, mielettömän hienon, seepianvärisen ja kaikenkaikkiaan värisyttävän maailmanlopun elokuvan.
Oon flunssassa ja turhautunu, koska haluaisin treenaamaan ja liikkumaan. Suunnittelen poin hankkimista, katselen videoita taitavista temppuilijoista ja vaikutun. Latailen Kolme miestä ja tyttö -sarjaa koneelle myöhemmin katseltavaksi. Haluaisin silitellä koiraa. Mietin takkujen leikkelyä, edelleen. Kuuntelen Empire of the Sunia, vaikka laulajan ääni onkin musta vähän kauhea. Ai niin ja oon tosi fiiliksissä Eva Wahlströmin puolesta, jeejee :---)
Hengailen!
Mullon ollu aivan hyvä viikonloppu, kiitos armeijaihmisen ja sen yksinkertasesti lempeän olemisen takia. Voi vaan mennä, olla ja viihtyä, höpötellä asioista joista en oo vähääkään perillä (jääkiekko?) mutta joista on silti kiva kuulla. Tykkään susta kovasti. Kattelimma The Roadin, mielettömän hienon, seepianvärisen ja kaikenkaikkiaan värisyttävän maailmanlopun elokuvan.
Oon flunssassa ja turhautunu, koska haluaisin treenaamaan ja liikkumaan. Suunnittelen poin hankkimista, katselen videoita taitavista temppuilijoista ja vaikutun. Latailen Kolme miestä ja tyttö -sarjaa koneelle myöhemmin katseltavaksi. Haluaisin silitellä koiraa. Mietin takkujen leikkelyä, edelleen. Kuuntelen Empire of the Sunia, vaikka laulajan ääni onkin musta vähän kauhea. Ai niin ja oon tosi fiiliksissä Eva Wahlströmin puolesta, jeejee :---)
Hengailen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)