Margot ei antanut pikkuseikkojen kahlita itseään

Kuvittelen, että kun ihminen sairastuu flunssaan, turha tieto poistuu aivoista rään muodossa. Eräänlainen puhdistumisriitti siis. (Mistä voidaan vetää johtopäätöksenä kolmen vuoden lukiokoulutuksen valuneen hukkaan abikevään rajun flunssaputken seurauksena.) Sitähän tässä on kohta viikko harrastettu, informatiivista tyhjentäytymistä siis. Turhautumus on suuri, kun liikkumaan ei pääse, nukkua ei oikein pysty eikä mikään maistu miltään ja valivali blaablaa. Pahin taitaa olla pikkuhiljaa takana, enkä ole tukehtua itseeni joka helvetin välissä.

Jaha, kirjoitin sitten juuri kappaleen flunssasta. Ilahduttavan mielenkiintoista. Samalla tajusin laittaneen Mynthonit jääkaappiin ja kaivoin ne sieltä. Double the freshness! 

Viikon sisään on tapahtunut aika hassuja juttuja. Sain kokea äkkinäisen ja yllättävän, itseeni kohdistuvan yksipuolisen ihastuksen - puhelinnumero, etunimi ja sukunimen alkukirjain paperilapulla, imartelua ja vieläpä ruusuja! Tosi romantikkoja on ilmeisesti siis vielä olemassa. Hämmästyttävää, mitä kaikkea sitä voikaan tapahtua kun ei odota mitään. 

Olen lukenut paljon, vaihtelun vuoksi. (Yleensä luen melko paljon.) Aamulla käänsin viimeisen pagen Martin Pagen (ehheh!) Maailmanloppuihin tottuu -opuksesta, ja nyt iltasella aloittelin Marina Lewyckan Meidät kaikki on tehty liimasta. Makuni kirjojen suhteen alkaa pikkuhiljaa paljastua huolestuttavan suppeaksi, sillä viimeisen puolentoista kuukauden aikana en ole tainnut juuri pahemmin muiden kuin Pagen ja aina yhtä ihanan Erlend Loen teoksia kahlata. Tai sitten vain olen kaivannut suloisen älyvapaata, näennäisen filosofista söpöstelykirjallisuutta. Niin tai näin, olen tullut viihdytetyksi.

Tänään minua myös vitutti. Otsikko, jonka kylläkin kohtasin jo eilen - 15 julkkiskaunotarta kertovat - tätä inhoan itsessäni! Voi nyt helvetin kuustoista ja vitun viistoista. Oikeasti. Tyhjäpäisempää uutisointia en ole tainnut vielä tähän mennessä nähdä (vaikka yritystä on kyllä ollut, ei sillä.) Mitä tyydytystä kansa saa siitä, että missit nurisevat Iltiksen keskiaukeamalla että meikällä on liian lyhyet pikkuvarpaat? Liian hoikat sääret? Fitnessmalli ei tunne olevansa tarpeeksi kiinteä? Syökää päänne. Olisiko tuon tarkoitus tuoda tätä tähtijengiä lähemmäs "tavallisempaa" kansaa, hei kahtokaa ny, kaikki te varvasongelmaiset ja itsetuntotuskaiset, jaamme ongelmanne! Tiedämme miltä teistä tuntuu! Olemme yhtä suurta perhettä! Työkaverin kanssa naurettiin huutonaurua tälle ja väsymyksen johdosta kyllä vähän kaikelle muullekin.

No joo. Siinäpä olkoot, teki vain kertakaikkiaan mieli saada purettua tämä angsti korvien välistä biteiksi, niin että voin märehtiä sen parissa myöhemminkin. Viisi päivää, viisi heräämistä ja sit. Mitä? En tiedä, en kyllä haluakaan. Yllätä minut, elämä! 

Haluaisitko rakkaani teetä

Oon täydellisesti hukassa.


Taisin tehdä yhden elämäni tyhmimmistä päätöksistä.


Tunnen olevani pelkuri.


Olenkin.


Tunnen itseni heikoksi. Hirvittävän heikoksi. En tunne pystyväni mihinkään, annan periksi, olen huono, surkea. Kaikki hyvä on saavuttamattomissa. Yritin kyllä, mutten tarpeeksi. Voisin olla paljon parempi, muuttaa asioita. Pystyisin siihen kyllä.


Mullla oli selkeitä ajatuksia. Kyyneleitä riitti Lapinlahteen asti, kanssamatkustajilta sain kummaksuvia katseita. Itkin ja tärisin asemalaiturilla kun odotin junaa saapuvaksi raiteelle numero yksi. Matkalaukku painoi kädessä, reppu selässä. Aurinko oli turkoosilla taivaalla polttavan kirkas. Halusin iloita siitä samaan aikaan kun jokin syövytti mua sisältäpäin. Pieni poika kääntyi läppärinsä äärestä katsomaan paikalta 131 kuuluvia nyyhkäyksiä kohti. Anteeksi vain häiriö, en voinut sille mitään.


Mua pelottaa.


Ahdistaa olla taas täällä. "Täällä" ei ole kotini. Sen pitäisi olla kapeilla kujilla, puutalojen suojissa. Kummallisten graffitien peittämillä alueilla, kanaalien rajaamilla kaduilla. Aurinkoisissa puistoissa. Hiljaisessa kirjastossa, jonka salaisessa huoneessa joku laulaa Jenni Vartiaisen mukana. Turvallisessa sylissä. Lämmössä ja valossa, auringon sulattamilla kaduilla


Ai niin, saatoinhan mä käydä Amsterdamissakin tässä välissä. 24-27.2. Hyvin huuruista, mutta rohkaisevaa aikaa. Olo on paljon uskavaltaisempi kuin ennen lähtöä. Pelättäviä asioita tuntuu olevan vähemmän, mistä olen kiitollinen. Reissu oli lyhyt mutta vitun intensiivinen. Trippi jatkuu.

Chill out, peace in

Eilen illalla menin sekavin mielin nukkumaan. Asiat ja tunteet pyörivät ympäri kuin ämpäri eikä nukahtamisesta tullut mitään. Istuin hetken sängynlaidalla ja tuijotin pimeää kattoa - mitä mun pitää tehdä?


Heräsin jotenkuten, join paljon vettä ja liikuttelin raajojani. Söin keskipäivälliseksi eilistä kaaliasiaa, jonka voimin on jaksettu tämän päivän läpi tähän hetkeen. Ja on ollut aivan mukavaa, sillä tänään, johtuen eilisiltaisesta/-öisestä nyrjähtelysessiosta jotain taisi muljahtaa vahingossa paikalleen. Fiilis on ollut levollinen, tosi tiedostava ja tarkkaavainen. Lähdin pienelle kuvausretkelle keskipäivän kirkkauteen ja ennen kaikkea kylmyyteen, uskollisella polkemispyörälläni, jonka jarrut ovat kohtalokkaasti vinksallaan. Pakkanen pisteli sormia liian ohuissa lappilapasissa ja huurrutti takut valkoiseksi pensaaksi kasvojen ympärille.


Kuvaaminen ei ottanut tuulta alleen, koska oli niin tyyntä. Eksyin sen sijaan kirjastoon, jonne jämähdinkin pariksi tunniksi. Löysin mielettömän hyvän ja informatiivisen kirjan, jonka luin ja joka antoi paljon neuvoja - ja jonka nimen unohdin. Kuitenkin, sanat olivat viisaita ja rohkaisevia, oivaannuttavia myös. Kirjaston hiljaisuus antoi tilaa olemiselle, luonnolliselle sellaiselle. Kääntyilevien sivujen kahina, satunnaiset yskäisyt, askeleet hyllyjen välissä eivät tuntuneet häiritseviltä vaan rauhoittavilta.


Kirjasto jätti jälkeensä levollisuuden ja ihanan kirjan - Stories by Oscar Wilde. Sen sivut ovat niin ohuet, että edellisen sivun kirjaimet kuultavat ihanasti läpi. Painovuosi 1952. Opusta ei ollut kirjaston valikoimassa, vaan lempeä ja käyräselkäinen kirjastontäti toi sen omista kokelmistaan, kun siitä aiemmin kyselin. ♥ Suuri kiitos hänelle.


Puhuin myös hienon puhelun. Oon ylpeä, että tein aloitteen, olin rohkea - ja nyt myös vähemmän huolestunut kuin eilen. 


Kiitos tästä päivästä. Toivottavasti huomenna on yhtä kivaa, toivottavasti oon tarpeeksi tekstitaidokas, mutten ota siitä stressiä nyt. NYT lähden liikkumaan itseni hyytelöksi.