Margot ei antanut pikkuseikkojen kahlita itseään

Kuvittelen, että kun ihminen sairastuu flunssaan, turha tieto poistuu aivoista rään muodossa. Eräänlainen puhdistumisriitti siis. (Mistä voidaan vetää johtopäätöksenä kolmen vuoden lukiokoulutuksen valuneen hukkaan abikevään rajun flunssaputken seurauksena.) Sitähän tässä on kohta viikko harrastettu, informatiivista tyhjentäytymistä siis. Turhautumus on suuri, kun liikkumaan ei pääse, nukkua ei oikein pysty eikä mikään maistu miltään ja valivali blaablaa. Pahin taitaa olla pikkuhiljaa takana, enkä ole tukehtua itseeni joka helvetin välissä.

Jaha, kirjoitin sitten juuri kappaleen flunssasta. Ilahduttavan mielenkiintoista. Samalla tajusin laittaneen Mynthonit jääkaappiin ja kaivoin ne sieltä. Double the freshness! 

Viikon sisään on tapahtunut aika hassuja juttuja. Sain kokea äkkinäisen ja yllättävän, itseeni kohdistuvan yksipuolisen ihastuksen - puhelinnumero, etunimi ja sukunimen alkukirjain paperilapulla, imartelua ja vieläpä ruusuja! Tosi romantikkoja on ilmeisesti siis vielä olemassa. Hämmästyttävää, mitä kaikkea sitä voikaan tapahtua kun ei odota mitään. 

Olen lukenut paljon, vaihtelun vuoksi. (Yleensä luen melko paljon.) Aamulla käänsin viimeisen pagen Martin Pagen (ehheh!) Maailmanloppuihin tottuu -opuksesta, ja nyt iltasella aloittelin Marina Lewyckan Meidät kaikki on tehty liimasta. Makuni kirjojen suhteen alkaa pikkuhiljaa paljastua huolestuttavan suppeaksi, sillä viimeisen puolentoista kuukauden aikana en ole tainnut juuri pahemmin muiden kuin Pagen ja aina yhtä ihanan Erlend Loen teoksia kahlata. Tai sitten vain olen kaivannut suloisen älyvapaata, näennäisen filosofista söpöstelykirjallisuutta. Niin tai näin, olen tullut viihdytetyksi.

Tänään minua myös vitutti. Otsikko, jonka kylläkin kohtasin jo eilen - 15 julkkiskaunotarta kertovat - tätä inhoan itsessäni! Voi nyt helvetin kuustoista ja vitun viistoista. Oikeasti. Tyhjäpäisempää uutisointia en ole tainnut vielä tähän mennessä nähdä (vaikka yritystä on kyllä ollut, ei sillä.) Mitä tyydytystä kansa saa siitä, että missit nurisevat Iltiksen keskiaukeamalla että meikällä on liian lyhyet pikkuvarpaat? Liian hoikat sääret? Fitnessmalli ei tunne olevansa tarpeeksi kiinteä? Syökää päänne. Olisiko tuon tarkoitus tuoda tätä tähtijengiä lähemmäs "tavallisempaa" kansaa, hei kahtokaa ny, kaikki te varvasongelmaiset ja itsetuntotuskaiset, jaamme ongelmanne! Tiedämme miltä teistä tuntuu! Olemme yhtä suurta perhettä! Työkaverin kanssa naurettiin huutonaurua tälle ja väsymyksen johdosta kyllä vähän kaikelle muullekin.

No joo. Siinäpä olkoot, teki vain kertakaikkiaan mieli saada purettua tämä angsti korvien välistä biteiksi, niin että voin märehtiä sen parissa myöhemminkin. Viisi päivää, viisi heräämistä ja sit. Mitä? En tiedä, en kyllä haluakaan. Yllätä minut, elämä! 

Sisäinen solarium

Hilipasinpa sitten Jyväskylässä mutkan. Tiistai-iltana harhailin pitkin kaupunkia kartan ja navigaattorin kanssa koittaen löytää naurettavan helpossa paikassa olevaa, naurettavan ruttuista hotellinrähjää. "Joo tota öö meillei vielä sit kuulu toi aamupala tohon niinkö öö huoneen hintaan niinku et eikai se niinku haittaa niinku öö? Öö?" artikuloi vastaanottovirkailija minulle näinkin selvästi. Melkein tunnistin sen suomenkieliseksi puheeksi mutta vähän vajaaksi jäi.

Eilen aamulla heräilin aivan hyvillä mielin tarpeettoman aikaisena ajankohtana ja kävelin noin sata kilometriä yliopistolle. Siellähän olikin jo aulallinen hyvin orientoituneita ja ennen kaikkea päättäväisen näköisiä toveriopiskelijoita. Kiusaus tehdä 180 asteen käännös ulko-ovella ja kipittää helvettiin koko rakennuksesta meinasi kasvaa tarpeettoman suureksi, mutta kestin sen. Itseasiassa kiusaus olla menemättä koko kokeeseen oli  kuiskinut seireenimäisiä sulosäveliään korvaani jo koko Rovaniemen ja Jyväskylän välisen, yhdeksän ja puolituntisen matkan. Toisaalta lopputuloksen kannalta taisi olla ihan sama, mitä tein.

Vietin Jyväskylässä hyvää aikaa. Koitin yllättävän huonolla menestyksellä liftata Kuopioon. Puolentoista tunnin ja useamman kuin sormin ja varpain laskettavan määrän tööttäyksiä, peukutuksia ja mulkaisuja jälkeen luovutin. Eijjaksa eikä aina nappaa. Harmittaa, että hieno kyltti meni kyllä vähän hukkaan.

Pienen tappiomielialan vallitessa lohduttauduin Ekolon maustehyllyä imppaamalla ja ostamalla Jouni Hynysen Karjalaisen ruletin matkalukemiseksi. Vastapainoksi hassasin rahojani myös Paulo Coelhon Alkemistiin, ettei intellektuellikompleksi iskisi päälle.

Iskihän se. Mutta hyvät naurut sain, ainakin. Eikä syynä ollut ainoastaan Hynysen "huumori" vaan lisäksi Jyväskylä-Kuopio pikavuoron bussin ilmapiiriä sulostutti takapenkin kaiffari, joka niska tuhannen mutkalla ja suu ammollaan, kuola rinnuksia pitkin valuen kuorsasi ihanan raikuvasti puolet matkasta. Ihmiset ♥

Ja niin. Nytpä sitten olen tässä, odottelen puhelimen latautumista ja lähden kohtapuoliseen seikkailemaan jonnekin. Kotoa on tullut yksi ja itseasiassa toinenkin hyvin uhkaavanpuoleinen kysely mahdollisesta paluuajankohdastani, joka on aina liian myöhään. Ei ole hyvä tämä harhailu perhesovun ylläpidon kannalta.

And stuff is like we yeah?

Ulkona tuuleepi. Asuntolan seinät vinkuvat inhottavasti, täällä on myös melko viileää. Ja hiljaista, ennen kaikkea. Kahden päivän hyvin ansaitun juhlinnan jälkeen on ihan semimukavaa oleilla taas.


Mutta voi hurja kuinka muhun iski ikävä. Katselen kuvia, uusimpia sekä myös vanhempia. Mietin, kuinka mahtavia ihmisiä mulla onkaan ympärillä, ja miten kaikki vaan alkavat pikkuhiljaa, yksitellen katoilla kuka minnekin. Filosofoin jo aiemmin illalla, miten mun mielestä muutoksessa, positiivisessakin sellaisessa, on usein mukana haikeutta. Oon innoissani kaikesta, samaan aikaan tavallaan toivon, että jotkin asiat pysyisivät sellaisinaan.


Tuntuu, että tekisi mieli olla jonkun kanssa. Sellaisen, joka puhelisi vain, niin että mun tarvisi vain kuunnella. Painaa pää rintaa vasten ja kuunnella sykettä. Se ääni on yksi parhaimmista.


Sain kuulla saunassa mielenkiintosia asioita. Niistä tuli hyvä mieli, ja toisaalta, äärettömän paha mieli. Olisi ollut kiva tietää vähän aikaisemmin. Mutta no, enivei, I've been loved, ilmeisesti enemmän kuin koskaan ite tajusin


TOSI turhauttavaa koittaa kirjoittaa yhtään mitään näin kankeissa fiiliksissä. Ootan vaan, että huomenna olisin skarpimpi ja jaksaisi lähteä lenkille ja salille ja nyrkkeilyyn vielä illalla. Kroppa on niin jumiutunu tanssimisesta ja riehumisesta ja epämääräsistä nukkumapaikoista, että melkeen kuulen kuinka olematon lihaksistoni vaatii saada fyysistä rasitusta ja virtaavaa verta.


Huomenna aion liikkumisen ohella myös nukkua. Nyt ei huvita, hengailen hereillä niin kauan kun pystyn ja nukun niin pitkälle päivään kuin huvittaa. En ikinä tee niin, koska tulee vähän syyllinen olo. Tällä kertaa annan itelleni kuitenkin luvan siihen. Kunhan kerkeän illaksi kehoilemaan.


Ei mutta. Voisin kyllä nukkua. Mutta pitää muistaa, miten


sinä laitoit Light My Firen soimaan
minä juoksin ja huusin
sinä halasit ja pyöräytit minut ympäri
ja lauloit
laulettiin

You know that it would be untrue 
You know that I would be a liar 
If I was to say to you 
Girl, we couldn't get much higher 

The time to hesitate is through 
No time to wallow in the mire 
Try now we can only lose 

Proper lo-fi

Stressijeesus on ilmestynyt mun otsaan, jälleen. Kolme kaunista, punaista läiskää muodostavat harmonisen Bermudan kolmion oikean kulmakarvan ylänurkasta vasemman vastaavaan ja siitä silmien väliin. How lovely.


Tänään on ollu vähän tämmöstä. Päivällä kävin siivoamssa rikkaan, lihavan miehen överiluksusmökin ja sain myös överiluksuspalkan. Ihan hyvä juttu ajatellen kahta seuraavaa viikkoa. Raahauduin Tolvasta kämpille sosialisoinnin toivossa, mutten nyt sitten tiedä miten illan pitäisi tästä kehittyä. On tosi... Lakoninen fiilis, sen enempää sitä määrittelemättä. Jotain porukkaa tuli oleskeluhuoneeseen hengaamaan, ilmeisesti katsomaan Putousta naurusta päätellen. Ei oikein huvita liittyä seuraan, kun ruskeasilmäinen on siellä myös.


Otsikko on biisistä, jota kuuntelen atm. Lo-fi is lower quality of sound recordings than the usual standard for music. Onkin vähän rimanalittajafiilis, aivan kertakaikkiaan säälittävää millaista itsetuntorumbaa oon tänään taas tanssinu pääni sisällä.


Ehkä voisin tehdä totaalisen eristäytymistempun ja jumiutua fiilistelemään teknoisia ääniä loppuillaksi. Tämä lauantai ei vaan käynnisty!