Olen

En ole koskaan tuntenut tällaista sisäistä rauhaa. Joogatunnin jälkeen purskahdin itkuun keskellä katua. Itkin pois jotain mustaa, jotain kipeää. Häpeämättä ja kyyneliä nielemättä, ja niin se palkitsi. Rintakehää ympäröinyt vanne katkesi, metallinen nyrkki sydämen ympäriltä kuihtui pois. En tiedä vielä mitä tästä seuraa, mutta toivon, että pystyn etenemään oikeaan suuntaan, mikä se ikinä onkin.

Tapasin eilen Tomin ja Nickin. Amerikkalaisen nallekarhun ja leithiläisen jokerin. Tapasin myös uteliaan pilkesilmäpartasuun, jolle jäin drinkin velkaa. Nimeäsi en muista, anteeksi siitä.

Olen elänyt päivän kerrallaan. Rakentanut jokaista vuorokautta tunti kerrallaan omanlaisekseen, ollut jokaisesta tietoinen. Sanat ovat olleet hukassa, koska olen lausunut niitä niin paljon ääneen. Paperille tai ruudulle niitä ei tunnu juuri nyt riittävän.

Luen Irvine Welshiä. Ostin skottiruudullisen hameen, jonka helmassa on pitsiä. Se on aika kaunis. Taskumatissa minulla on halpaa rommia.

Muistan hengittää syvään asioiden alkaessa kasvaa ulos mittasuhteistaan. Muistan nostaa silmäni jalkakäytävän harmaudesta ja kohdata vastaantulijan katseen. Usein sieltä löytyy yllättävää lämpöä. Muistan oman kankeuteni, kun tuntematon toivottaa hyvää huomenta ja pyydän toistamaan koska en tahdo uskoa moista huomaavaisuutta olevankaan.

Suunnittelen suuria ja teen pieniä. Yritän pitää huolta itsestäni, liikutan kehoani ja tunnen huonoa omaatuntoa sitä laiminlyödessäni. Annan itselleni luvan levätä kun siltä tuntuu. Nyt alkaa olla sen aika, hyvää yötä.

Helppoo elämää

Väsähtäneen aamun ja treenauksien kautta tanssilattioita kuluttamaan. Jazz barissa oli vallan mukavaa kuunnella uppoutua livemusiikkiin ja viskilasilliseen, nostaa jalat penkille ja hengähtää. Pöytäkynttilä näytti aivoilta. Matka jatkui kun saksofonisti oli antanut kaikkensa ja sulanut lavalle. Basistin sormet juoksivat jousia pitkin hypnoottisen sulavasti. Edinburghin Pink triangle tuli puolivahingossa tutuksi, minä plus neljä homoa pidettiin CC Bloomin tanssilattia eläväisenä sulkemisaikaan asti. Kerrankin uskalsin nostaa kädet ilmaan, heilua ja hyppiä vailla häpeän tai sulkeutumisen häivääkään. Löin pääni lamppuun ja nauroin. Olen a fucking rude Scandinavian. I love Scandinavians! Jalkoja särkee, tuntikausien pogoilun jäljiltä.

Huomenna olen rauhassa.

Tässä elämä on

Kiitos sinulle syyskuun viimeinen sunnuntai.

Heräsin aikaisin, hengailin aamupäivän kaupungilla, päädyin Brass Monkey-nimiseen baariin katsomaan elokuvaa, Out of African. Tapasin espanjalaisen Leon, matkustajasielun. Hän lupasi opettaa minulle shakinpeluuta. Lisää pikisilmiä ja karvaisia poskisuukkoja, voisin jo tottua niihin.

Illasta mainion rentoa oleskelua Nikain ja Adrianin luona. Ei mitenkään yllättävästi nukahdin kesken Rum Diaryn, pojat nauroivat minulle kun nytkähtelin unissani. "So if I want to insult several people at the same time, I just yell CABRÓNES? Callate cabrónes!"

Mulla on hyvä olo. Vietyäni Alman kouluun pyörähdin aamupalla New Town Delissä, jossa tutuksi tullut tarjoilijatyttö kysyi olenko saksalainen. Minulle hymyiltiin paljon. The Independent on aika hyvä lehti. Kohta ajattelin suunnata salille, mutta harkitsen myös aikaisia päikkäreitä. Unta kertyi viime yöltä huikeat viisi tuntia, silmäluomet ovat aika raskaanlaiset. Illalla käyn maistelemassa oikeaa mateeta sekä pelaamassa shakkia.

:--------)

Ps. Ai miten niin olen löytänyt PMMP:n uudestaan. Ah ♥