En ole koskaan tuntenut tällaista sisäistä rauhaa. Joogatunnin jälkeen purskahdin itkuun keskellä katua. Itkin pois jotain mustaa, jotain kipeää. Häpeämättä ja kyyneliä nielemättä, ja niin se palkitsi. Rintakehää ympäröinyt vanne katkesi, metallinen nyrkki sydämen ympäriltä kuihtui pois. En tiedä vielä mitä tästä seuraa, mutta toivon, että pystyn etenemään oikeaan suuntaan, mikä se ikinä onkin.
Tapasin eilen Tomin ja Nickin. Amerikkalaisen nallekarhun ja leithiläisen jokerin. Tapasin myös uteliaan pilkesilmäpartasuun, jolle jäin drinkin velkaa. Nimeäsi en muista, anteeksi siitä.
Olen elänyt päivän kerrallaan. Rakentanut jokaista vuorokautta tunti kerrallaan omanlaisekseen, ollut jokaisesta tietoinen. Sanat ovat olleet hukassa, koska olen lausunut niitä niin paljon ääneen. Paperille tai ruudulle niitä ei tunnu juuri nyt riittävän.
Luen Irvine Welshiä. Ostin skottiruudullisen hameen, jonka helmassa on pitsiä. Se on aika kaunis. Taskumatissa minulla on halpaa rommia.
Muistan hengittää syvään asioiden alkaessa kasvaa ulos mittasuhteistaan. Muistan nostaa silmäni jalkakäytävän harmaudesta ja kohdata vastaantulijan katseen. Usein sieltä löytyy yllättävää lämpöä. Muistan oman kankeuteni, kun tuntematon toivottaa hyvää huomenta ja pyydän toistamaan koska en tahdo uskoa moista huomaavaisuutta olevankaan.
Suunnittelen suuria ja teen pieniä. Yritän pitää huolta itsestäni, liikutan kehoani ja tunnen huonoa omaatuntoa sitä laiminlyödessäni. Annan itselleni luvan levätä kun siltä tuntuu. Nyt alkaa olla sen aika, hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti