keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Sur-rur

Se on täällä., se tuli sisään koputtamatta ja jätti likaiset jalkansa pyyhkimättä. Epätoivottu vieras---


 Paniikki. Ahdistus. Stressi.


Kirjoituksiin on liian vähän aikaa - liian vähän on myös luettuna ja opittuna. En osaa nyt keskittyä yhtään mihinkään, kun samaan aikaan on meneillä kaikkea muuta näennäisen jännittävää! Pää surisee täynnä suunnitelmia kevään ja kesän varalle, eikä parin viikon päässä häämöttävä Amsterdamin reissu mitenkään auta asiaa. Meikä on yhtä surinaa vaan!


Tänään olen päättäväisesti päättänyt olla päättäväinen, ja päätin ihan oikeasti harjoitella, vaikkapa nyt sitä tekstitaitoa. Ja vähän myös ruotsin kuuntelujuttuja, vaikka se selkärankaa kylmäävän vastenmielista touhua onkin. Jag tycker om Svenska som ett språk, men det... Kuulostaa hemskt. Jesss. \o/


Eilen fiilistelin. Pitkästä aikaa oli niin "lämmintä", että uskaltauduin jopa ulos - ja huuuuhh kun olikin mukavaa. Lunta sateli lähes tekotaiteellisen kauniisti ja lempeästi, eikä kanssa-ajelehtijoita näkynyt Postonin kuolleilla teillä ollenkaan. Pelkkä kävelyhengailu ulkona auttaa kummasti selvittämään uskomattomiin solmu-ulottuvuuksiin taipuneita aivosoluja. Keinuminen, se on myös mitä terapeuttisinta toimintaa.


Ulkona on taas laittoman kaunista. Siellä on aurinko, ja taivas, jolla ei leiju yhtään pilveä. Voisi olla aika käydä jaloittelemassa, ja sitten valmistaa kaaliasiaa. Olen suunnitellut sen reseptiä hieman, mutta käytännössä minulla ei ole mitään vitun hajua mitä se tulee sisältämään. Siistiä.


Ps. Sain tänään ensimmäisen vastauksen eilen lähettämiini työhakemuksiin - hakemukseni oli herättänyt kauppias X:n mielessä "useita kysymyksiä". 


...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti