Sisäinen solarium

Hilipasinpa sitten Jyväskylässä mutkan. Tiistai-iltana harhailin pitkin kaupunkia kartan ja navigaattorin kanssa koittaen löytää naurettavan helpossa paikassa olevaa, naurettavan ruttuista hotellinrähjää. "Joo tota öö meillei vielä sit kuulu toi aamupala tohon niinkö öö huoneen hintaan niinku et eikai se niinku haittaa niinku öö? Öö?" artikuloi vastaanottovirkailija minulle näinkin selvästi. Melkein tunnistin sen suomenkieliseksi puheeksi mutta vähän vajaaksi jäi.

Eilen aamulla heräilin aivan hyvillä mielin tarpeettoman aikaisena ajankohtana ja kävelin noin sata kilometriä yliopistolle. Siellähän olikin jo aulallinen hyvin orientoituneita ja ennen kaikkea päättäväisen näköisiä toveriopiskelijoita. Kiusaus tehdä 180 asteen käännös ulko-ovella ja kipittää helvettiin koko rakennuksesta meinasi kasvaa tarpeettoman suureksi, mutta kestin sen. Itseasiassa kiusaus olla menemättä koko kokeeseen oli  kuiskinut seireenimäisiä sulosäveliään korvaani jo koko Rovaniemen ja Jyväskylän välisen, yhdeksän ja puolituntisen matkan. Toisaalta lopputuloksen kannalta taisi olla ihan sama, mitä tein.

Vietin Jyväskylässä hyvää aikaa. Koitin yllättävän huonolla menestyksellä liftata Kuopioon. Puolentoista tunnin ja useamman kuin sormin ja varpain laskettavan määrän tööttäyksiä, peukutuksia ja mulkaisuja jälkeen luovutin. Eijjaksa eikä aina nappaa. Harmittaa, että hieno kyltti meni kyllä vähän hukkaan.

Pienen tappiomielialan vallitessa lohduttauduin Ekolon maustehyllyä imppaamalla ja ostamalla Jouni Hynysen Karjalaisen ruletin matkalukemiseksi. Vastapainoksi hassasin rahojani myös Paulo Coelhon Alkemistiin, ettei intellektuellikompleksi iskisi päälle.

Iskihän se. Mutta hyvät naurut sain, ainakin. Eikä syynä ollut ainoastaan Hynysen "huumori" vaan lisäksi Jyväskylä-Kuopio pikavuoron bussin ilmapiiriä sulostutti takapenkin kaiffari, joka niska tuhannen mutkalla ja suu ammollaan, kuola rinnuksia pitkin valuen kuorsasi ihanan raikuvasti puolet matkasta. Ihmiset ♥

Ja niin. Nytpä sitten olen tässä, odottelen puhelimen latautumista ja lähden kohtapuoliseen seikkailemaan jonnekin. Kotoa on tullut yksi ja itseasiassa toinenkin hyvin uhkaavanpuoleinen kysely mahdollisesta paluuajankohdastani, joka on aina liian myöhään. Ei ole hyvä tämä harhailu perhesovun ylläpidon kannalta.

Tänään täällä - huomenna poissa

Majailen maailman parhaan Klaaran luona vielä hetkisen, myöhemmin tänään (22:13 jos nyt oikein muistan) onkin sitten suunta takaisin kotiin joka ei tunnu kodilta. Kuulin uutisen räntäsateesta, loskasta, lumesta ja harmaasta taivaasta. Koskaan ei ole tehnyt vähemmän mieli mennä takaisin sinne mistä on tullutkin.

Heräsin marsujen kuikutukseen 03:15 sekä 06:54.

Mulla on hirveästi asioita kirjoiteltavana. Paljon on tapahtunut, oon tavannut mielettömän ihania, lempeitä ja inspiroivia ihmisiä, läpikäynyt monenlaisia fiiliksiä. Nyt olo on vaikean haikea.

En odota sitä hetkeä, kun noudan loput juttuni VR:n tavarasäilöstä ja nousen junaan. Kymmenen tuntia erottaa kaksi todellisuutta toisistaan, tämä tuntuu siltä oikeammalta.

On ikävä.

Halauksia.

Ajatuksia, juttuja, ajatusjuttuja

Nykyisin mua hävettää paljon vähemmän kuin ennen. Oon käyttänyt hyvin suuren osan elämästäni itseni häpeämiseen. Milloin oon liian tuommonen, milloin liian tämmöinen. On tuntunut siltä, että omaa olemistaan pitää jotenkin pyytää anteeksi. Pitää pyytää alitajuisesti lupa. Uskallanko, voinko?

Uskallan. Voin. Saan.

Harmittaa silti, että se ei vaan mee pois. Sen vaikutus on heikompi, mutta silti - en uskalla vieläkään antaa itestäni kaikkea mitä mulla ois annettavaa. Käännyn sisäänpäin, oon hiljaa ja mietin, että hittoku vaan uskaltais. Mulla on ainainen identiteettikriisi, oon aina halunnut olla joku toinen. En osaa enää tosin määritellä millä tasolla - henkisesti oon ymmärtänyt, että oikeastaan me ollaan kaikki samanlaisia, jos ulkokuori riisutaan pois. Pohjimmiltaan samat pelot, halut ja toiveet. Se miten ne ilmenee, riippuu omasta suhtautumista. Mutta deep down we're all the same.

Oikeasti en ole yhtään varma tästä, mutta nyt tuntuu siltä. Ajatus on lohdullinen.

Nyt on neljäs päivä muualla. Useita aurinkoisia tunteja on vierähtäny sulkakoristeisen pyörän selässä kiitäen teillä, jotka aiemmin ovat jääneet tutkimattomiksi. Tunteja on kulunut myös kirjaston hiljaisuudessa, sekä satamissa tervantuoksussa, lokkien äänien ympäröimänä. Muhun tuli kevät ja ostin oransseimman takin minkä löysin, oon siitä ihan mielissäni.

Oon hymyilly ihmisille kaupungilla. Osa on hymyillyt takaisin, osa rypistänyt otsaansa, osa pysynyt ilmeettöminä. Ilmeettömyys tuntuu ikävimmältä.

Mulla on vähemmän hiuksia kuin pitkään aikaan ja keveä mieli.

Haluaisin sanoa paljon enemmän, mutten tiedä mitä. Mitä sä mietit?

Tekee mieli tupakkaa. Poltan vain lautantaisin jos oon humalassa, mutta nyt tuli sellainen olo.

Kuuntelen samaa biisiä neljättä kertaa peräkkäin. Broken Bellsin October on mitä parhain tuotos.

Voisin nukkua aamuisin pidempään, mutten osaa enää sitten kun oot lähtenyt. Iltaisin nukahdan varhain, seikkaileminen uuvuttaa.

So long, and thanks for all the fish.