Väsähtäneen aamun ja treenauksien kautta tanssilattioita kuluttamaan. Jazz barissa oli vallan mukavaa kuunnella uppoutua livemusiikkiin ja viskilasilliseen, nostaa jalat penkille ja hengähtää. Pöytäkynttilä näytti aivoilta. Matka jatkui kun saksofonisti oli antanut kaikkensa ja sulanut lavalle. Basistin sormet juoksivat jousia pitkin hypnoottisen sulavasti. Edinburghin Pink triangle tuli puolivahingossa tutuksi, minä plus neljä homoa pidettiin CC Bloomin tanssilattia eläväisenä sulkemisaikaan asti. Kerrankin uskalsin nostaa kädet ilmaan, heilua ja hyppiä vailla häpeän tai sulkeutumisen häivääkään. Löin pääni lamppuun ja nauroin. Olen a fucking rude Scandinavian. I love Scandinavians! Jalkoja särkee, tuntikausien pogoilun jäljiltä.
Huomenna olen rauhassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiilis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiilis. Näytä kaikki tekstit
torstai 4. lokakuuta 2012
maanantai 3. syyskuuta 2012
Olet tässä/du är här/you are here
Nyt minä lähden, enkä kysy lupaa.
Vietin ihanan viikonlopun Rovaniemellä ja sain elämääni uuden upean ihmisen. Yhden lisää, jota ikävöidä. Metsäretki, johon sisältyi paljon pieniä suuria asioita, hoksaamista. Nauruja ja hymyjä paljon, kapuamista korkealle ja kertakaikkista pakahtumista elämän hienouteen. Miten se jaksaakin aina yllättää.
Juna-asemalla haikeat hyvästit, menolippu taskuun ja menoksi.
On huikeaa huomata miten ihmiset täydentävät toisiaan. Ensimmäisestä katseesta, halauksesta sen jo huomaa, miten toisen voi uskaltaa päästää osaksi itseään. Sen on rikkautta, tällä hetkellä tuntuu kuin olisin rikkaampi kuin koskaan, sydän täynnä puhdasta kultaa. Olen saanut viime aikoina osakseni niin paljon lämpöä, että itkin sitä. Perjantaina, viimeisen työpäiväni päätteeksi pato tulvi vihdoin yli ja kävelin tutun ylämäen kyyneleet silmissä. Onneksi, sillä samalla tuntui kuin viimeisetkin kahleet olisivat murtuneet. Olen vapaa.
Huone numero 16 jäi huokailemaan tyhjyyttään, kun suljin oven viimeistä kertaa. Miten kolme vuotta soljuivatkaan ohitse iloinee ja suruineen omasta turvapaikasta käsin, miten paljon on saanut oppia ja kasvaa, olla turvassa. Siitä turvallisuudesta olen joutunut repimään itseäni irti, jättämään jäähyväisiä ja katsomaan kyynelsilmäisiä ihmisiä omilla vastaavanlaisillani. Kaikkein lähimpien katseessa on ollut sellaista tuskaa, jota en ole koskaan kuvitellut kenenkään voivan minun vuokseni tuntemaan.
Tuntuu puhtaalta. Olen hoitanut kaiken niin hyvin kuin vain voin, mikään ei kaiherra. Haikeus vain, mutta sen annan olla niin kuin on. Se tulee olemaan osa minua kunnes tulen takaisin, ja silloinkin se on jo varmasti muuttanut muotoaan.
Metsien vilistessä ohi, nojaan leukaani kämmentäni vasten ja suljen silmät. Välillä tahtoisin revetä hillittömään nyyhkytykseen, välillä nauraa ja hihkua. Tyydyn hymyilemään itsekseni, muistelemaan menneitä ja haaveilemaan tulevasta.
Vietin ihanan viikonlopun Rovaniemellä ja sain elämääni uuden upean ihmisen. Yhden lisää, jota ikävöidä. Metsäretki, johon sisältyi paljon pieniä suuria asioita, hoksaamista. Nauruja ja hymyjä paljon, kapuamista korkealle ja kertakaikkista pakahtumista elämän hienouteen. Miten se jaksaakin aina yllättää.
Juna-asemalla haikeat hyvästit, menolippu taskuun ja menoksi.
On huikeaa huomata miten ihmiset täydentävät toisiaan. Ensimmäisestä katseesta, halauksesta sen jo huomaa, miten toisen voi uskaltaa päästää osaksi itseään. Sen on rikkautta, tällä hetkellä tuntuu kuin olisin rikkaampi kuin koskaan, sydän täynnä puhdasta kultaa. Olen saanut viime aikoina osakseni niin paljon lämpöä, että itkin sitä. Perjantaina, viimeisen työpäiväni päätteeksi pato tulvi vihdoin yli ja kävelin tutun ylämäen kyyneleet silmissä. Onneksi, sillä samalla tuntui kuin viimeisetkin kahleet olisivat murtuneet. Olen vapaa.
Huone numero 16 jäi huokailemaan tyhjyyttään, kun suljin oven viimeistä kertaa. Miten kolme vuotta soljuivatkaan ohitse iloinee ja suruineen omasta turvapaikasta käsin, miten paljon on saanut oppia ja kasvaa, olla turvassa. Siitä turvallisuudesta olen joutunut repimään itseäni irti, jättämään jäähyväisiä ja katsomaan kyynelsilmäisiä ihmisiä omilla vastaavanlaisillani. Kaikkein lähimpien katseessa on ollut sellaista tuskaa, jota en ole koskaan kuvitellut kenenkään voivan minun vuokseni tuntemaan.
Tuntuu puhtaalta. Olen hoitanut kaiken niin hyvin kuin vain voin, mikään ei kaiherra. Haikeus vain, mutta sen annan olla niin kuin on. Se tulee olemaan osa minua kunnes tulen takaisin, ja silloinkin se on jo varmasti muuttanut muotoaan.
Metsien vilistessä ohi, nojaan leukaani kämmentäni vasten ja suljen silmät. Välillä tahtoisin revetä hillittömään nyyhkytykseen, välillä nauraa ja hihkua. Tyydyn hymyilemään itsekseni, muistelemaan menneitä ja haaveilemaan tulevasta.
torstai 16. elokuuta 2012
Muumimukien ergonomisuudesta
Äsken parvekkeella istuksiessani ja teetä hörppiessäni huomasin, että muumimukit ovat yliarvostettuja. Ne ovat nättejä, toki, ja söpöjä, totta helvetissä, mutta epäkäytännöllisiä - niissä on huono kahva! Kippo lipsuu käsissä kuin saippua eikä sormia saa aseteltua liian pieneen ripaan niin sitten milläänlailla tyydyttävästi, ilman, että muki kallistuu ja hulauttaa infernaalisen kuuman sisältönsä syliin.
Ai niin, hyvää huomenta!
Kesällä ei ole tehnyt mieli paljoa päiväkirjailla, niin kuin näkyy. Monta ja monenlaista asiaa on päässyt viime viikkojen aikana tapahtumaan, muutamina mainittakoon vaikka au pairiksi pääsy Edinburghiin, Ilosaarirock ja mitä upeimpiin ihmisiin tutustuminen. Hankin munniharpun ja opetellut hieman soittamaankin sitä, pyöritellyt poita, pakannut jo kolme muuttolaatikkoa, lukenut aika monta kirjaa (hyvää sellaista), tehnyt paljon töitä, saanut lisää kärsivällisyyttä, ihmistuntemusta ja öisiä puheluita. Oppinut olemaan yksin ja nauttimaan siitä, vaikka usein toki vituttaakin. Mutta vähemmän kuin ennen, kuitenkin.
Enpä tuota tiiä. Päällimmäisenä mielessä pyörii, päivästä toiseen ja täysin luonnollisesti Lähestyvä Lähtö. Vihdoinkin oon tulossa siihen pisteeseen, että voin oikeasti sanoa muuttavani pois kotoa (vaikka omassa kämpässä olen viimeiset kolme vuotta asustanutkin). Yhdeksäntoista vuotta samalla köpöisellä paikkakunnalla, samoja teitä tallaten, eiköhän se jo riitä. Aluksi oli niin innoissani, että hyvä kun sain pärinöiltä nukuttua, nyt on onneksi jo tasaisempi olo ja käytännön juttujen hoito alkaa onnistua. Tuntuu monin tavoin haikealta, mutta Posiolta en jää kaipaamaan oikeastaan muuta kuin koiraani. Niin ja metsiä. Noin muuten tällä paikalla ei ole enää mitään annettavaa. En tiedä mitä odottaa, ja se on tässä parasta. Tänään aion vihdoinkin saada aikaiseksi kirjoittaa tulevan perheeni ex-aupparille meilin ja kysellä hieman.
Aion myös viettää vapaapäivää, joka huolimatta päätöksestäni nukkua kunnon_yöunet alkoi kuitenkin jo ennen kahdeksaa. Nyt sitä sitten jumitaan silmät ristissä ja kirotaan päänuppia, joka ei suostu nollaamaan itseään vaan käy ylikierroksilla kuin aadeehoodeehamsteri suihkumoottorissa. Psh.
Ai niin, hyvää huomenta!
Kesällä ei ole tehnyt mieli paljoa päiväkirjailla, niin kuin näkyy. Monta ja monenlaista asiaa on päässyt viime viikkojen aikana tapahtumaan, muutamina mainittakoon vaikka au pairiksi pääsy Edinburghiin, Ilosaarirock ja mitä upeimpiin ihmisiin tutustuminen. Hankin munniharpun ja opetellut hieman soittamaankin sitä, pyöritellyt poita, pakannut jo kolme muuttolaatikkoa, lukenut aika monta kirjaa (hyvää sellaista), tehnyt paljon töitä, saanut lisää kärsivällisyyttä, ihmistuntemusta ja öisiä puheluita. Oppinut olemaan yksin ja nauttimaan siitä, vaikka usein toki vituttaakin. Mutta vähemmän kuin ennen, kuitenkin.
Enpä tuota tiiä. Päällimmäisenä mielessä pyörii, päivästä toiseen ja täysin luonnollisesti Lähestyvä Lähtö. Vihdoinkin oon tulossa siihen pisteeseen, että voin oikeasti sanoa muuttavani pois kotoa (vaikka omassa kämpässä olen viimeiset kolme vuotta asustanutkin). Yhdeksäntoista vuotta samalla köpöisellä paikkakunnalla, samoja teitä tallaten, eiköhän se jo riitä. Aluksi oli niin innoissani, että hyvä kun sain pärinöiltä nukuttua, nyt on onneksi jo tasaisempi olo ja käytännön juttujen hoito alkaa onnistua. Tuntuu monin tavoin haikealta, mutta Posiolta en jää kaipaamaan oikeastaan muuta kuin koiraani. Niin ja metsiä. Noin muuten tällä paikalla ei ole enää mitään annettavaa. En tiedä mitä odottaa, ja se on tässä parasta. Tänään aion vihdoinkin saada aikaiseksi kirjoittaa tulevan perheeni ex-aupparille meilin ja kysellä hieman.
Aion myös viettää vapaapäivää, joka huolimatta päätöksestäni nukkua kunnon_yöunet alkoi kuitenkin jo ennen kahdeksaa. Nyt sitä sitten jumitaan silmät ristissä ja kirotaan päänuppia, joka ei suostu nollaamaan itseään vaan käy ylikierroksilla kuin aadeehoodeehamsteri suihkumoottorissa. Psh.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Evil hippie sock revenge
Hyvää sunnuntaita kansalaiset ♥
Onnea on herätä aamulla ilman että koira huomaa ja katsella sen rauhaisaa unta auringonläikässä. Kun tietää, että on olemassa yksi pieni, pörröinen, lämmin ja tuhiseva tyyppi joka rakastaa sinua kaikista eniten maailmassa, ei voi kuin hymyillä itsekseen tyynyynsä ja olla onnellinen vähän kaikesta.
Oon tänään fiilistellyt maailmaa vähän eri vinkkelistä. Touhuillut paljon, ottanut tämän yleensä sään todellisesta tilasta riippumatta sumuisen, tyhmän, harmaan, ankean, ärsyttävän, rasittavan, turhan ja kaikenkaikkiaan viikonpäivistä maanantaita lukuunottamatta vittumaisimman haasteena ja seikkailuna. Eilen en muista mitä tein (paitsi seikkailin ihanaisen Toisen puoliskoni kanssa, kiitos kun olet bejb) mutta tänään on ollut hyvä meininki.
Lukemista (Hugh Laurie - Järein asein), neulomista (graffiti), lenkkeilyä (ja SMG), jutustelua (ja suunnittelua!), yllättävä viesti (Hyvyyksiä päivääsi), pyöräilyä (ja rauhallinen lepohetki laiturilla), kohta myös saunomista ja pieni ninjailureissu.
Tajusin, että näennäisestä rasittavuudestaan huolimatta mulle tulee varmasti ikävä asuntolaelämää. Missä muualla voi pysähtyä kuuntelemaan kun kanssa-asuja soittelee Marion tunnaria banjolla, niin kuin juuri äsken kävi? Aivan, ei niin missään!
Otsikko liittyy tähän siten, että musiikkivalikoima on ollut täysin tsaikedelik trääns -painotteinen. Kyllä mää vaan tykkään.
Poukkoilua, hakemista, harhailua. Poimintoja mielestä ja kielen päältä, korvien välistä kirjaimiksi.
Puuro on parasta.
Onnea on herätä aamulla ilman että koira huomaa ja katsella sen rauhaisaa unta auringonläikässä. Kun tietää, että on olemassa yksi pieni, pörröinen, lämmin ja tuhiseva tyyppi joka rakastaa sinua kaikista eniten maailmassa, ei voi kuin hymyillä itsekseen tyynyynsä ja olla onnellinen vähän kaikesta.
Oon tänään fiilistellyt maailmaa vähän eri vinkkelistä. Touhuillut paljon, ottanut tämän yleensä sään todellisesta tilasta riippumatta sumuisen, tyhmän, harmaan, ankean, ärsyttävän, rasittavan, turhan ja kaikenkaikkiaan viikonpäivistä maanantaita lukuunottamatta vittumaisimman haasteena ja seikkailuna. Eilen en muista mitä tein (paitsi seikkailin ihanaisen Toisen puoliskoni kanssa, kiitos kun olet bejb) mutta tänään on ollut hyvä meininki.
Lukemista (Hugh Laurie - Järein asein), neulomista (graffiti), lenkkeilyä (ja SMG), jutustelua (ja suunnittelua!), yllättävä viesti (Hyvyyksiä päivääsi), pyöräilyä (ja rauhallinen lepohetki laiturilla), kohta myös saunomista ja pieni ninjailureissu.
Tajusin, että näennäisestä rasittavuudestaan huolimatta mulle tulee varmasti ikävä asuntolaelämää. Missä muualla voi pysähtyä kuuntelemaan kun kanssa-asuja soittelee Marion tunnaria banjolla, niin kuin juuri äsken kävi? Aivan, ei niin missään!
Otsikko liittyy tähän siten, että musiikkivalikoima on ollut täysin tsaikedelik trääns -painotteinen. Kyllä mää vaan tykkään.
Poukkoilua, hakemista, harhailua. Poimintoja mielestä ja kielen päältä, korvien välistä kirjaimiksi.
Puuro on parasta.
torstai 26. huhtikuuta 2012
Ajatuksia, juttuja, ajatusjuttuja
Nykyisin mua hävettää paljon vähemmän kuin ennen. Oon käyttänyt hyvin suuren osan elämästäni itseni häpeämiseen. Milloin oon liian tuommonen, milloin liian tämmöinen. On tuntunut siltä, että omaa olemistaan pitää jotenkin pyytää anteeksi. Pitää pyytää alitajuisesti lupa. Uskallanko, voinko?
Uskallan. Voin. Saan.
Harmittaa silti, että se ei vaan mee pois. Sen vaikutus on heikompi, mutta silti - en uskalla vieläkään antaa itestäni kaikkea mitä mulla ois annettavaa. Käännyn sisäänpäin, oon hiljaa ja mietin, että hittoku vaan uskaltais. Mulla on ainainen identiteettikriisi, oon aina halunnut olla joku toinen. En osaa enää tosin määritellä millä tasolla - henkisesti oon ymmärtänyt, että oikeastaan me ollaan kaikki samanlaisia, jos ulkokuori riisutaan pois. Pohjimmiltaan samat pelot, halut ja toiveet. Se miten ne ilmenee, riippuu omasta suhtautumista. Mutta deep down we're all the same.
Oikeasti en ole yhtään varma tästä, mutta nyt tuntuu siltä. Ajatus on lohdullinen.
Nyt on neljäs päivä muualla. Useita aurinkoisia tunteja on vierähtäny sulkakoristeisen pyörän selässä kiitäen teillä, jotka aiemmin ovat jääneet tutkimattomiksi. Tunteja on kulunut myös kirjaston hiljaisuudessa, sekä satamissa tervantuoksussa, lokkien äänien ympäröimänä. Muhun tuli kevät ja ostin oransseimman takin minkä löysin, oon siitä ihan mielissäni.
Oon hymyilly ihmisille kaupungilla. Osa on hymyillyt takaisin, osa rypistänyt otsaansa, osa pysynyt ilmeettöminä. Ilmeettömyys tuntuu ikävimmältä.
Mulla on vähemmän hiuksia kuin pitkään aikaan ja keveä mieli.
Haluaisin sanoa paljon enemmän, mutten tiedä mitä. Mitä sä mietit?
Tekee mieli tupakkaa. Poltan vain lautantaisin jos oon humalassa, mutta nyt tuli sellainen olo.
Kuuntelen samaa biisiä neljättä kertaa peräkkäin. Broken Bellsin October on mitä parhain tuotos.
Voisin nukkua aamuisin pidempään, mutten osaa enää sitten kun oot lähtenyt. Iltaisin nukahdan varhain, seikkaileminen uuvuttaa.
So long, and thanks for all the fish.
Uskallan. Voin. Saan.
Harmittaa silti, että se ei vaan mee pois. Sen vaikutus on heikompi, mutta silti - en uskalla vieläkään antaa itestäni kaikkea mitä mulla ois annettavaa. Käännyn sisäänpäin, oon hiljaa ja mietin, että hittoku vaan uskaltais. Mulla on ainainen identiteettikriisi, oon aina halunnut olla joku toinen. En osaa enää tosin määritellä millä tasolla - henkisesti oon ymmärtänyt, että oikeastaan me ollaan kaikki samanlaisia, jos ulkokuori riisutaan pois. Pohjimmiltaan samat pelot, halut ja toiveet. Se miten ne ilmenee, riippuu omasta suhtautumista. Mutta deep down we're all the same.
Oikeasti en ole yhtään varma tästä, mutta nyt tuntuu siltä. Ajatus on lohdullinen.
Nyt on neljäs päivä muualla. Useita aurinkoisia tunteja on vierähtäny sulkakoristeisen pyörän selässä kiitäen teillä, jotka aiemmin ovat jääneet tutkimattomiksi. Tunteja on kulunut myös kirjaston hiljaisuudessa, sekä satamissa tervantuoksussa, lokkien äänien ympäröimänä. Muhun tuli kevät ja ostin oransseimman takin minkä löysin, oon siitä ihan mielissäni.
Oon hymyilly ihmisille kaupungilla. Osa on hymyillyt takaisin, osa rypistänyt otsaansa, osa pysynyt ilmeettöminä. Ilmeettömyys tuntuu ikävimmältä.
Mulla on vähemmän hiuksia kuin pitkään aikaan ja keveä mieli.
Haluaisin sanoa paljon enemmän, mutten tiedä mitä. Mitä sä mietit?
Tekee mieli tupakkaa. Poltan vain lautantaisin jos oon humalassa, mutta nyt tuli sellainen olo.
Kuuntelen samaa biisiä neljättä kertaa peräkkäin. Broken Bellsin October on mitä parhain tuotos.
Voisin nukkua aamuisin pidempään, mutten osaa enää sitten kun oot lähtenyt. Iltaisin nukahdan varhain, seikkaileminen uuvuttaa.
So long, and thanks for all the fish.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Woodington
Lähen tänään.
Tuun kyllä takaisin.
Pää on nyt tyhjä, aamun aikaisuus on lamaannuttava.
Wish me luck.
Tuun kyllä takaisin.
Pää on nyt tyhjä, aamun aikaisuus on lamaannuttava.
Wish me luck.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Ittekseen
Tikat (Picidae) on tikkalintuihin kuuluva lintujen heimo. Sen jäseniä tavataan lähes kaikkialla maailmassa lukuun ottamatta Australiaa, Uutta-Seelantia, Madagaskaria ja kylmimpiä napa-alueita. Heimossa on noin 218 lajia, jotka jaetaan 28 sukuun. Suomessa on tavattu kahdeksan lajia, joista vihertikka on suurharvinaisuus.
Tikoilla on kummassakin jalassa neljä varvasta, joista kaksi osoittaa taaksepäin ja kaksi eteenpäin. Pohjantikalla on tosin vain kolme varvasta, joista yksi osoittaa taakse ja kaksi eteen. Tikkojen nokka on pitkä ja voimakas. Tikoilla on vahva pyrstö, jolla ne tukevat itseään puissa kiipeillessään. Tikkojen kieli on erittäin pitkä.
Tikat on mielettömän siistejä lintuja, mun lemppareita pöllöjen ohella. Tänään tapasin taas yhden ihanan jääräpäisen ja ujon yksilön, katseltiin maisemia yhdessä. Tyyntä ja lämmintä, lumi sulaa kohisten.
Mulla on ollu tosi hyvä fiilis. Oon kupostanu vaan, viettäny paljon aikaa yksin ja myös seurassa ihan vaan saadakseni todeta että nyt onkin vähän erakompi olo. Tosin mikään ei oo pitkään aikaan ollu yhtä mukavaa kuin pitkästä aikaa nähdä vanhaa kaveria ja jutskailla suu vaahdossa kolme tuntia putkeen. No, tunti jokaiselle vuodelle jonka aikana ei olla oltu mitenkään erikoisemmin tekemisissä. Hauskaa, miten ihmiset muuttuu aina ja ei koskaan.
Hauskaa on myös päästä toteamaan oman ihmistuntemuksensa taso noin käytännössä. Voi hyvää päivää, onneksi en edes jaksanu yllättyä. Muuten saattaisi tuntua pahaltakin, mutta onneksi näin ei ole.
Pitäisi kuulemma ostaa uudet housut.
Huomenna on ranskantunti, muista mennä sinne. Muista soittaa autokouluun ja hammaslääkäriin. Muista haastatella mummoa ja tehdä ennnakkotehtävät. Muista katsoa vastaantulijoita, unohda kääntää katse maahan. Muista ostaa lisää lankaa ja jatkaa villapaidan neulomista puulle. Muista venytellä aamuisin. Illalla myös. Muista olla ystävä. Muista aktiivisuus. Unohda möllötys, vatvominen ja mökötys. Muista katsoa ja tarkkailla.
Tikoilla on kummassakin jalassa neljä varvasta, joista kaksi osoittaa taaksepäin ja kaksi eteenpäin. Pohjantikalla on tosin vain kolme varvasta, joista yksi osoittaa taakse ja kaksi eteen. Tikkojen nokka on pitkä ja voimakas. Tikoilla on vahva pyrstö, jolla ne tukevat itseään puissa kiipeillessään. Tikkojen kieli on erittäin pitkä.
Tikat on mielettömän siistejä lintuja, mun lemppareita pöllöjen ohella. Tänään tapasin taas yhden ihanan jääräpäisen ja ujon yksilön, katseltiin maisemia yhdessä. Tyyntä ja lämmintä, lumi sulaa kohisten.
Mulla on ollu tosi hyvä fiilis. Oon kupostanu vaan, viettäny paljon aikaa yksin ja myös seurassa ihan vaan saadakseni todeta että nyt onkin vähän erakompi olo. Tosin mikään ei oo pitkään aikaan ollu yhtä mukavaa kuin pitkästä aikaa nähdä vanhaa kaveria ja jutskailla suu vaahdossa kolme tuntia putkeen. No, tunti jokaiselle vuodelle jonka aikana ei olla oltu mitenkään erikoisemmin tekemisissä. Hauskaa, miten ihmiset muuttuu aina ja ei koskaan.
Hauskaa on myös päästä toteamaan oman ihmistuntemuksensa taso noin käytännössä. Voi hyvää päivää, onneksi en edes jaksanu yllättyä. Muuten saattaisi tuntua pahaltakin, mutta onneksi näin ei ole.
Pitäisi kuulemma ostaa uudet housut.
Huomenna on ranskantunti, muista mennä sinne. Muista soittaa autokouluun ja hammaslääkäriin. Muista haastatella mummoa ja tehdä ennnakkotehtävät. Muista katsoa vastaantulijoita, unohda kääntää katse maahan. Muista ostaa lisää lankaa ja jatkaa villapaidan neulomista puulle. Muista venytellä aamuisin. Illalla myös. Muista olla ystävä. Muista aktiivisuus. Unohda möllötys, vatvominen ja mökötys. Muista katsoa ja tarkkailla.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
We are the people
Kuulas fiilis niinko ois sunnuntai dindindinn
Mullon ollu aivan hyvä viikonloppu, kiitos armeijaihmisen ja sen yksinkertasesti lempeän olemisen takia. Voi vaan mennä, olla ja viihtyä, höpötellä asioista joista en oo vähääkään perillä (jääkiekko?) mutta joista on silti kiva kuulla. Tykkään susta kovasti. Kattelimma The Roadin, mielettömän hienon, seepianvärisen ja kaikenkaikkiaan värisyttävän maailmanlopun elokuvan.
Oon flunssassa ja turhautunu, koska haluaisin treenaamaan ja liikkumaan. Suunnittelen poin hankkimista, katselen videoita taitavista temppuilijoista ja vaikutun. Latailen Kolme miestä ja tyttö -sarjaa koneelle myöhemmin katseltavaksi. Haluaisin silitellä koiraa. Mietin takkujen leikkelyä, edelleen. Kuuntelen Empire of the Sunia, vaikka laulajan ääni onkin musta vähän kauhea. Ai niin ja oon tosi fiiliksissä Eva Wahlströmin puolesta, jeejee :---)
Hengailen!
Mullon ollu aivan hyvä viikonloppu, kiitos armeijaihmisen ja sen yksinkertasesti lempeän olemisen takia. Voi vaan mennä, olla ja viihtyä, höpötellä asioista joista en oo vähääkään perillä (jääkiekko?) mutta joista on silti kiva kuulla. Tykkään susta kovasti. Kattelimma The Roadin, mielettömän hienon, seepianvärisen ja kaikenkaikkiaan värisyttävän maailmanlopun elokuvan.
Oon flunssassa ja turhautunu, koska haluaisin treenaamaan ja liikkumaan. Suunnittelen poin hankkimista, katselen videoita taitavista temppuilijoista ja vaikutun. Latailen Kolme miestä ja tyttö -sarjaa koneelle myöhemmin katseltavaksi. Haluaisin silitellä koiraa. Mietin takkujen leikkelyä, edelleen. Kuuntelen Empire of the Sunia, vaikka laulajan ääni onkin musta vähän kauhea. Ai niin ja oon tosi fiiliksissä Eva Wahlströmin puolesta, jeejee :---)
Hengailen!
lauantai 10. maaliskuuta 2012
Peilikuvia täältä etsitään
Nyt tekee mieli kirjoittaa tosi geneerinen "mitä tein tänään" -tyylinen merkintä, vaikka kello kuuteen mennessä ei hirveästi ole kerennyt tapahtumaan. Oon vaan ollut niin hyvällä mielellä! Päivän kohokohdat siis.
Ensimmäinen asia.
Heräsin kymmentä vaille yhdeksän täydellisyyttä hipovien yöunien jälkeen - ei painajaisia! Yay! Kuten ennustin, pulkkamäkisuunnitelmat peruuntuivat ikävän flunssaviruksen ihmisestä toiseen siirtymisen takia. Mutta ei se mitään, pyörähdin kaupan kautta ilahduttamaan potilasta. Suklainen levykäinen löysikin uuden elämän keksien muodossa! Keksit, maito ja sympatia oli just sitä mitä oon koko viikon ollut vailla. Kiitos ♥
Toinen asia.
Salille! Jes! Kuten kahtena edellisenä päivänä, kävin jälleen kurittamassa lihallista pyhättöäni. Tällä kertaa armeijamiehen kanssa, ja sepäs olikin mukavaa. On hienoa, että edelleen, kaiken paskan jälkeen (lähinnä minun aiheuttamani), pystytään olemaan niin kuin ei oltaiskaan ja mikään ei oo parempaa. Saa olla, ilman että tarvitsee olla. Paremmin sitä en osaa kuvailla. Sanatonta ymmärrystä ja sellaista. Rauta nousi ja soittolistani herätti epäilyksiä mielenterveyteni suhteen.
Kolmas asia.
RUOKAA. Jälkiuunileipää, salaattia, kurkkua, tomaattia, ananasta ja kylmäsavuista tofua päällekkäin. Maitorahkaa banaanilla ja ananaksella. Tykkään.
Nyt latailen elokuvia, 500 Days of Summer on edelleen näkemättä, kuten myös Kellopeliappelsiini. Melkein hävettää. Jälkimmäisen voisin ehkä katsellakin myöhemmin tänään.
Niagaran autuas kohina päässä soi, oijoijoi
On tähän lauantaihin mahtunut yksi oivalluskin.Tajusin vihdoin miksi en vaan siedä joitain ihmisiä. Heillä on sellaiset ärsyttävän tummanpunaiset, selkeärajaiset ja turrrrpeat huulet. Tää on ihan kokonainen ihmistyyppi. Joidenkin huulet vaan yksinkertaisesti kuvottavat mua. Se on vähän sama asia kuin karva keskellä luomea, sitä ei vaan pysty katsomaan.
Nyt syvennyn uuteen musiikilliseen tuttavuuteen, Dead Can Danceen. Yllättäkää mut.
Ensimmäinen asia.
Heräsin kymmentä vaille yhdeksän täydellisyyttä hipovien yöunien jälkeen - ei painajaisia! Yay! Kuten ennustin, pulkkamäkisuunnitelmat peruuntuivat ikävän flunssaviruksen ihmisestä toiseen siirtymisen takia. Mutta ei se mitään, pyörähdin kaupan kautta ilahduttamaan potilasta. Suklainen levykäinen löysikin uuden elämän keksien muodossa! Keksit, maito ja sympatia oli just sitä mitä oon koko viikon ollut vailla. Kiitos ♥
Toinen asia.
Salille! Jes! Kuten kahtena edellisenä päivänä, kävin jälleen kurittamassa lihallista pyhättöäni. Tällä kertaa armeijamiehen kanssa, ja sepäs olikin mukavaa. On hienoa, että edelleen, kaiken paskan jälkeen (lähinnä minun aiheuttamani), pystytään olemaan niin kuin ei oltaiskaan ja mikään ei oo parempaa. Saa olla, ilman että tarvitsee olla. Paremmin sitä en osaa kuvailla. Sanatonta ymmärrystä ja sellaista. Rauta nousi ja soittolistani herätti epäilyksiä mielenterveyteni suhteen.
Kolmas asia.
RUOKAA. Jälkiuunileipää, salaattia, kurkkua, tomaattia, ananasta ja kylmäsavuista tofua päällekkäin. Maitorahkaa banaanilla ja ananaksella. Tykkään.
Nyt latailen elokuvia, 500 Days of Summer on edelleen näkemättä, kuten myös Kellopeliappelsiini. Melkein hävettää. Jälkimmäisen voisin ehkä katsellakin myöhemmin tänään.
Niagaran autuas kohina päässä soi, oijoijoi
On tähän lauantaihin mahtunut yksi oivalluskin.Tajusin vihdoin miksi en vaan siedä joitain ihmisiä. Heillä on sellaiset ärsyttävän tummanpunaiset, selkeärajaiset ja turrrrpeat huulet. Tää on ihan kokonainen ihmistyyppi. Joidenkin huulet vaan yksinkertaisesti kuvottavat mua. Se on vähän sama asia kuin karva keskellä luomea, sitä ei vaan pysty katsomaan.
Nyt syvennyn uuteen musiikilliseen tuttavuuteen, Dead Can Danceen. Yllättäkää mut.
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Kevättuulen tuntuinen
Pahin angsti alkaa olla takanapäin. Eilisillan sekavat tunnelmat tuntuvat kaukaisilta jo, tänään oli kaunis ja aurinkoinen päivä.
Toinen Puolisko tuli kyläilemään ♥ Jutustelu ja hidastempoinen kävely auringonpaisteisessa ilmastossa teki hyvää kummallekin. Vierailun jälkeen, oven kolahdettua kiinni ja auton kaasutettua pois, suun kaari oli kärjistään ylöspäin osoittava ja olo lämmin.
Ahkeroin tänään myös, vaikken ihan niiden asioiden parissa kuin pitäisi. (Kirjoitukset, kui?) Tein listaa omistamistan asioista, sitten karsin niitä ja tein uuden, onnekkaasti lyhyemmän.Vaatekaappi on nyt selkeä ja entistä tyhjempi, mihin juuri pyrinkin. Aion jatkaa samaa mallia myös muiden juttujen kanssa, lähestyvä muutto en-vielä-tiedä-minne on sitten aikanaan helpompi.
Kävinpä myös pelaamassa yöllistä koripalloa kera Tonin! Tunti ja vartti vierähti helposti hyppäämisen anatomiaa ja söpöyttä ihmetellessä sekä muuten vain hassutellen. Ihanan rikollista hiipiä pimeään ja tyhjään kouluun riehumaan. Sain myös tietää, että salissa on pidetty kerran salainen piknik. Termari! Ja pullaa!
Nukkuminen sujuu vieläkin huonosti. Oon koko ajan väsynyt, parin edellisviikon tapahtumat ja tunnelmat tunkevat uniin painajaisina. Öisin tekee mieli piirustella tai muuten vain kupostaa nukkumisen sijaan.
Ai niin. Löysin laukustani käsinuken.
Flippasin.
Toinen Puolisko tuli kyläilemään ♥ Jutustelu ja hidastempoinen kävely auringonpaisteisessa ilmastossa teki hyvää kummallekin. Vierailun jälkeen, oven kolahdettua kiinni ja auton kaasutettua pois, suun kaari oli kärjistään ylöspäin osoittava ja olo lämmin.
Ahkeroin tänään myös, vaikken ihan niiden asioiden parissa kuin pitäisi. (Kirjoitukset, kui?) Tein listaa omistamistan asioista, sitten karsin niitä ja tein uuden, onnekkaasti lyhyemmän.Vaatekaappi on nyt selkeä ja entistä tyhjempi, mihin juuri pyrinkin. Aion jatkaa samaa mallia myös muiden juttujen kanssa, lähestyvä muutto en-vielä-tiedä-minne on sitten aikanaan helpompi.
Kävinpä myös pelaamassa yöllistä koripalloa kera Tonin! Tunti ja vartti vierähti helposti hyppäämisen anatomiaa ja söpöyttä ihmetellessä sekä muuten vain hassutellen. Ihanan rikollista hiipiä pimeään ja tyhjään kouluun riehumaan. Sain myös tietää, että salissa on pidetty kerran salainen piknik. Termari! Ja pullaa!
Nukkuminen sujuu vieläkin huonosti. Oon koko ajan väsynyt, parin edellisviikon tapahtumat ja tunnelmat tunkevat uniin painajaisina. Öisin tekee mieli piirustella tai muuten vain kupostaa nukkumisen sijaan.
Ai niin. Löysin laukustani käsinuken.
Flippasin.
maanantai 20. helmikuuta 2012
Ilman sua kissatkin jäätyy
Vauvauvauvau lähen huomenna. Reissu alkaa, eka etappi Rovaniemi. Sitten Helsinkiin. Sitten Amsterdamiin. Sitten Kuopioon. Vau. Huh.
Fiilistelin tänään kotikylän kauneutta. Läikkyviä revontulia, kalpeita katulamppuja. Hiljaisuutta.
Tänään heitin myös paljon asioita roskiin, pois silmistä ja mielestä. Kodista irtaantuminen alkaa tuntua yhä todellisemmalta, koska vanhassa huoneessani ei pikkuhiljaa ole jäljellä muita näkyviä merkkejä musta kuin valokuvia. Tavaroita läpikäydessäni törmäsin pieneen, tyhjään korurasiaan, jonka sain kesällä. Kurkkua alkoi kuristaa. Laitoin sen sisään pöllöriipuksen, ettei se olisi niin surullinen.
Telkkari tarjoaa kerrankin elämyksen, kun Love Actually tulee (ajankohta on kyllä outo). Ah överihemppistelen tälle niin. Muistan kun katsoin sen ensimmäisen kerran, melko yllättävässä seurassa tosin, mutta silti aivan kivassa. Nyt katson sitä yksin ja silittelen Vilin maailman pehmeintä turkkia.
Huominen jännittää mua vähän.
Fiilistelin tänään kotikylän kauneutta. Läikkyviä revontulia, kalpeita katulamppuja. Hiljaisuutta.
Tänään heitin myös paljon asioita roskiin, pois silmistä ja mielestä. Kodista irtaantuminen alkaa tuntua yhä todellisemmalta, koska vanhassa huoneessani ei pikkuhiljaa ole jäljellä muita näkyviä merkkejä musta kuin valokuvia. Tavaroita läpikäydessäni törmäsin pieneen, tyhjään korurasiaan, jonka sain kesällä. Kurkkua alkoi kuristaa. Laitoin sen sisään pöllöriipuksen, ettei se olisi niin surullinen.
Telkkari tarjoaa kerrankin elämyksen, kun Love Actually tulee (ajankohta on kyllä outo). Ah överihemppistelen tälle niin. Muistan kun katsoin sen ensimmäisen kerran, melko yllättävässä seurassa tosin, mutta silti aivan kivassa. Nyt katson sitä yksin ja silittelen Vilin maailman pehmeintä turkkia.
Huominen jännittää mua vähän.
lauantai 11. helmikuuta 2012
Proper lo-fi
Stressijeesus on ilmestynyt mun otsaan, jälleen. Kolme kaunista, punaista läiskää muodostavat harmonisen Bermudan kolmion oikean kulmakarvan ylänurkasta vasemman vastaavaan ja siitä silmien väliin. How lovely.
Tänään on ollu vähän tämmöstä. Päivällä kävin siivoamssa rikkaan, lihavan miehen överiluksusmökin ja sain myös överiluksuspalkan. Ihan hyvä juttu ajatellen kahta seuraavaa viikkoa. Raahauduin Tolvasta kämpille sosialisoinnin toivossa, mutten nyt sitten tiedä miten illan pitäisi tästä kehittyä. On tosi... Lakoninen fiilis, sen enempää sitä määrittelemättä. Jotain porukkaa tuli oleskeluhuoneeseen hengaamaan, ilmeisesti katsomaan Putousta naurusta päätellen. Ei oikein huvita liittyä seuraan, kun ruskeasilmäinen on siellä myös.
Otsikko on biisistä, jota kuuntelen atm. Lo-fi is lower quality of sound recordings than the usual standard for music. Onkin vähän rimanalittajafiilis, aivan kertakaikkiaan säälittävää millaista itsetuntorumbaa oon tänään taas tanssinu pääni sisällä.
Ehkä voisin tehdä totaalisen eristäytymistempun ja jumiutua fiilistelemään teknoisia ääniä loppuillaksi. Tämä lauantai ei vaan käynnisty!
Tänään on ollu vähän tämmöstä. Päivällä kävin siivoamssa rikkaan, lihavan miehen överiluksusmökin ja sain myös överiluksuspalkan. Ihan hyvä juttu ajatellen kahta seuraavaa viikkoa. Raahauduin Tolvasta kämpille sosialisoinnin toivossa, mutten nyt sitten tiedä miten illan pitäisi tästä kehittyä. On tosi... Lakoninen fiilis, sen enempää sitä määrittelemättä. Jotain porukkaa tuli oleskeluhuoneeseen hengaamaan, ilmeisesti katsomaan Putousta naurusta päätellen. Ei oikein huvita liittyä seuraan, kun ruskeasilmäinen on siellä myös.
Otsikko on biisistä, jota kuuntelen atm. Lo-fi is lower quality of sound recordings than the usual standard for music. Onkin vähän rimanalittajafiilis, aivan kertakaikkiaan säälittävää millaista itsetuntorumbaa oon tänään taas tanssinu pääni sisällä.
Ehkä voisin tehdä totaalisen eristäytymistempun ja jumiutua fiilistelemään teknoisia ääniä loppuillaksi. Tämä lauantai ei vaan käynnisty!
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Sur-rur
Se on täällä., se tuli sisään koputtamatta ja jätti likaiset jalkansa pyyhkimättä. Epätoivottu vieras---
Paniikki. Ahdistus. Stressi.
Kirjoituksiin on liian vähän aikaa - liian vähän on myös luettuna ja opittuna. En osaa nyt keskittyä yhtään mihinkään, kun samaan aikaan on meneillä kaikkea muuta näennäisen jännittävää! Pää surisee täynnä suunnitelmia kevään ja kesän varalle, eikä parin viikon päässä häämöttävä Amsterdamin reissu mitenkään auta asiaa. Meikä on yhtä surinaa vaan!
Tänään olen päättäväisesti päättänyt olla päättäväinen, ja päätin ihan oikeasti harjoitella, vaikkapa nyt sitä tekstitaitoa. Ja vähän myös ruotsin kuuntelujuttuja, vaikka se selkärankaa kylmäävän vastenmielista touhua onkin. Jag tycker om Svenska som ett språk, men det... Kuulostaa hemskt. Jesss. \o/
Eilen fiilistelin. Pitkästä aikaa oli niin "lämmintä", että uskaltauduin jopa ulos - ja huuuuhh kun olikin mukavaa. Lunta sateli lähes tekotaiteellisen kauniisti ja lempeästi, eikä kanssa-ajelehtijoita näkynyt Postonin kuolleilla teillä ollenkaan. Pelkkä kävelyhengailu ulkona auttaa kummasti selvittämään uskomattomiin solmu-ulottuvuuksiin taipuneita aivosoluja. Keinuminen, se on myös mitä terapeuttisinta toimintaa.
Ulkona on taas laittoman kaunista. Siellä on aurinko, ja taivas, jolla ei leiju yhtään pilveä. Voisi olla aika käydä jaloittelemassa, ja sitten valmistaa kaaliasiaa. Olen suunnitellut sen reseptiä hieman, mutta käytännössä minulla ei ole mitään vitun hajua mitä se tulee sisältämään. Siistiä.
Ps. Sain tänään ensimmäisen vastauksen eilen lähettämiini työhakemuksiin - hakemukseni oli herättänyt kauppias X:n mielessä "useita kysymyksiä".
...
Paniikki. Ahdistus. Stressi.
Kirjoituksiin on liian vähän aikaa - liian vähän on myös luettuna ja opittuna. En osaa nyt keskittyä yhtään mihinkään, kun samaan aikaan on meneillä kaikkea muuta näennäisen jännittävää! Pää surisee täynnä suunnitelmia kevään ja kesän varalle, eikä parin viikon päässä häämöttävä Amsterdamin reissu mitenkään auta asiaa. Meikä on yhtä surinaa vaan!
Tänään olen päättäväisesti päättänyt olla päättäväinen, ja päätin ihan oikeasti harjoitella, vaikkapa nyt sitä tekstitaitoa. Ja vähän myös ruotsin kuuntelujuttuja, vaikka se selkärankaa kylmäävän vastenmielista touhua onkin. Jag tycker om Svenska som ett språk, men det... Kuulostaa hemskt. Jesss. \o/
Eilen fiilistelin. Pitkästä aikaa oli niin "lämmintä", että uskaltauduin jopa ulos - ja huuuuhh kun olikin mukavaa. Lunta sateli lähes tekotaiteellisen kauniisti ja lempeästi, eikä kanssa-ajelehtijoita näkynyt Postonin kuolleilla teillä ollenkaan. Pelkkä kävelyhengailu ulkona auttaa kummasti selvittämään uskomattomiin solmu-ulottuvuuksiin taipuneita aivosoluja. Keinuminen, se on myös mitä terapeuttisinta toimintaa.
Ulkona on taas laittoman kaunista. Siellä on aurinko, ja taivas, jolla ei leiju yhtään pilveä. Voisi olla aika käydä jaloittelemassa, ja sitten valmistaa kaaliasiaa. Olen suunnitellut sen reseptiä hieman, mutta käytännössä minulla ei ole mitään vitun hajua mitä se tulee sisältämään. Siistiä.
Ps. Sain tänään ensimmäisen vastauksen eilen lähettämiini työhakemuksiin - hakemukseni oli herättänyt kauppias X:n mielessä "useita kysymyksiä".
...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)